Tutkimusmatka Japanin viinitiloille

Syyskuussa 2024 teimme kollegani Eetu-Antti Hartikaisen (kotisivut) kanssa matkan Hokkaidolla sijaitsevalle Yoichin ja Nikin viinialueelle. Matkan tarkoituksena ei ollut ainoastaan juoda viiniä, vaan kerätä aineistoa tutkimusartikkelia varten. Halusimme selvittää, miten paikalliset asukkaat näkevät alueella viime vuosina voimistuneen viiniturismin sekä miten he itse kokevat ja tarinallistavat alueella tapahtuvaa viinituotantoa. Osana tutkimusta haastattelimme 17 paikallista viiniin liittyvää toimijaa ja kuvasimme yli 11 tuntia videomateriaalia.

Artikkelimme How is a regional wine destination constructed? Exploring storytelling through stakeholder narratives in Yoichi-Niki, Japan on nyt julkaistu, ja se on avoimesti luettavissa reilun kuukauden ajan. Haluan kuitenkin kertoa kokemuksesta vielä hieman vapaamuotoisemmin, sillä vaikka osana tutkimusta toteutimme myös havainnollistavan maisemavideon tekstin tueksi, on artikkeli ensisijaisesti kiinnostava matkailun tutkijoille. Kohteen tuntemattomuus ja aihepiirin erikoisuus saattaa kuitenkin kiinnostaa myös muita kuin tutkijoita.

Yoichi-Noborin laaksossa sijaitsevat alueen maineikkaimmat viinitarhat.

Japanista ei tule ensimmäisenä mieleen viini. Eurooppalaisin menetelmin tapahtuva viinintuotanto saapui maahan samalla kun kaikki muukin eurooppalainen, eli uudistusmielisellä Meiji-kaudella (1868–1912). Kuluttajien näkökulmasta tapahtuva viinibuumi alkoi kuitenkin paljon myöhemmin, ja se linkittyy Japanin yleiseen elintason nousuun ja kansainvälistymiseen toisen maailmansodan jälkeen. Nykyään japanilaiset nauttivat ruokansa kanssa notkeasti niin sakea, olutta kuin viiniä. Paikalliset huippuviinit ovat kuitenkin harvinaisia, ja olen itsekin saanut niitä eteeni lähinnä fine dining -ravintoloissa. Tuotantomäärät ovat pieniä, joten jos hyvää japanilaista viiniä haluaa päästä maistamaan, pitää joko maksaa itsensä kipeäksi tai mennä alkulähteille.

Naapurikaupungit Yoichi ja Niki sijaitsevat läntisellä Hokkaidolla Shakotanin niemimaalla, noin 60 kilometriä Sapporosta. Yoichi on näistä kahdesta isompi ja huomattavasti tunnetumpi, etenkin Nikka-viskitislaamon takia. Vuonna 1934 perustettu tislaamo on edelleen kaupungin vetovoimaisin turistikohde. Viskituotannon ja muun muassa kalastuksen lisäksi molemmissa kaupungeissa on jo vuosikymmenten ajan viljelty hedelmiä, ja tämän perinteen ympärille myös nykypäivänä kukoistava viinituotanto on alkanut rakentua.

Yoichi ja Niki poikkeavat Japanin muista viinialueista siten, että niissä viljellään pääosin eurooppalaisia rypälelajikkeita. Nimekkäimmät tuottajat keskittyvät Pinot Noiriin, Zweigeltiin ja Chardonnayhin, mutta myös Euroopassa harvinaistuneet Kerner, Gewürztraminer ja Müller-Thurgau tulivat tutuksi matkan aikana. Lisäksi viiniä tehdään paljon myös syötäväksi tarkoitetuista rypälelajikkeista kuten Niagara ja Campbell, joita alueella on viljelty jo ennen viinituotannon käynnistymistä. Ne tuottavat tuoreen hedelmäisiä viinejä, jotka muistuttavat maultaan hieman sitä, miltä viinirypäle-esanssi yleensä maistuu makeisissa ja limsoissa.

Alueen korkeimmilta tarhoilta voi nähdä meren.

Japanissa viljellään yleensä paikallisiin olosuhteisiin soveltuvia hybridilajikkeita. Hokkaidolla ei ole niin kuumaa ja kosteaa kuin muualla Japanissa, mikä tekee siitä eurooppalaisille lajikkeille otollisemman paikan. Yoichin ja Nikin erikoisuutena on korkeilta kukkuloilta näkyvä meri, ja laaksoa ympäröivät myös ilmastotekijöitä hillitsevät vuoret. Talvella voi kuitenkin sataa metreittäin lunta, ja viiniköynnökset joudutaan painamaan kiinni rinteeseen suojatakseen niitä lumelta. Paikallisten mukaan alueen ilmasto muistuttaa eniten Bourgognea, joka tuntuu osittain myös laskelmoidulta mielikuvamarkkinoilta, sillä maineikas ranskalainen alue tunnetaan Pinot Noiristaan.

Alueen suosion räjähdysmäisestä kasvusta voidaan kiittää viinintekijä Takahiko Sogaa, joka perusti Yoichiin ensimmäisen pienviinitilan vuonna 2010. Naganosta muuttanut Soga onnistui tekemään herkullista ja omaleimaista Pinot Noiria, jossa on runsaasti vivahteikkuutta ja umamia. Domaine Takahikon jälkijunassa alueelle on tullut lisää eurooppalaisten lajikkeiden viljelijöitä ja uusia tuotantomenetelmiä. Etenkin alkuviiniä tai muuten suodattamattomia viinejä valmistetaan paljon, ja viinien etiketeissä näkyy persoonallinen ote. Nyt viinitiloja on yli 20 ja lisää tulee koko ajan, ja useampi viinintekijöistä on myös suoraan Sogan kouluttama.

Loop-hotellin maistelumenun viinit aseteltiin illallisen päätteeksi riviin asiakkaiden katseltavaksi ja kuvattavaksi. Edes nämä viinit eivät ole kaikki Yoichin ja Nikin alueelta, sillä niiden saatavuus on liian rajallinen.

Aiemmin kaupungissa oli toiminut vain teollisempi viinitila, Yoichi Winery, joka on perustettu vuonna 1974. Heidän viininsä edustavat sitä, millaisia japanilaisille kuluttajille suunnatut viinit yleensä ovat: pehmeitä, kevyitä ja hieman makeita – kaiken kaikkiaan helposti nautittavia. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että kaikki alueella maistamani viinit eivät mielestäni olleet kovin hyviä. Tämä johtui osittain siitä, että alueella toimii paljon aloittelevia viinintekijöitä, mutta myös siitä, että japanilainen viinimaku poikkeaa varsin paljon eurooppalaisesta. Parhaat viinit olivat kuitenkin aivan erinomaisia.

Uniikin terroirin maine on kiirinyt kauas, ja se houkuttelee alueelle paitsi uusia viljelijöitä myös turisteja. Yoichiin pääsee Sapporosta bussilla, mutta viiniturismi ei muuten ole kovin helppo rasti. Paikallista julkista liikennettä ei ole, joten mekin pääsimme käymään viinitiloilla ainoastaan vuokra-autolla. Japanissa kuljettaja ei saa juoda tippaakaan alkoholia, joten ajokortin haltijana jouduin usein olemaan juomatta kun viiniä tarjottiin. Japanilaisessa kulttuurissa on hankala suhde suusta tuleviin eritteisiin, joten sylkykuppeja ei ollut tarjolla, eikä pellon reunaan räkiminen tuntunut kovin tyylikkäältä sekään.

Majoitusta on alueella vain vähän, ja se on toistaiseksi varsin eksklusiivista: esimerkiksi keskustassa sijaitseva maistelumenuja tarjoava Loop-luksushotelli on erittäin kallis. Yhtä hotelliyötä lukuunottamatta jouduimme ajamaan päivittäin läheiseen isompaan kaupunkiin, Otaruun, ja ottamaan sieltä halvan majatalon. Yoichin keskustasta löytyy joitakin viiniä tarjoavia ravintoloita ja rautatieasemalta jopa kolikolla toimiva viiniautomaatti, mutta lounaalla käyvät päivämatkailijat eivät taloudellisesti riitä tukemaan alueen turismia. Pienempi Niki on vieläkin hajaantuneempi, mutta toisaalta sieltä löytyy myös suuri ja turisteille avoin hotelli ja viinitila, Niki Hills.

Kolikolla toimiva viiniautomaatti Wain, Tokidoki Buta -nimisessä ravintolassa.

Saavutettavuuden ja infrastruktuurin puute ovat ilmeisiä ongelmia, mutta huomasimme nopeasti, että turismiin liittyvät haasteet ulottuvat vieläkin syvemmälle. Vaikka halua kehittää alueen viiniturismia on, pyrkimykset risteävät eri toimijoiden välillä. Kaupungin virkamiehet ovat turismista innoissaan, mutta viljelijät työskentelevät usein pelloilla pariskuntina tai perheinä, eikä heillä ole aikaa kehittää matkailijoille suunnattuja palveluja. Lisäksi haastatteluissamme nousi esiin, että pitkäaikaiset paikalliset asukkaat saattavat kokea viinikulttuurin etäännyttävänä ja tuntemattomana, ja alueelle on viime vuosina muuttanut paljon kiinnostuneita asukkaita isommista kaupungista, mikä on luonut railoa paikallisten maajussien ja viiniväen välille.

Huomasimme myös, että monet viinitilat piilottelevat yhteystietojaan tai ilmoittavat suoraan kotisivuillaan, että vierailut eivät ole toivottuja. Turisteista on puolestaan tullut yhä vaativampia, ja monet haluavat tavata viljelijöitä, osallistua sadonkorjuuseen ja ostaa viiniä matkamuistoksi. Varakkaat kaupunkilaiset odottavat maalaisromanttista, eurooppalaista kokemusta, vaikka todellisuus on usein multaa ja lantaa. Perustavanlaatuisin ongelma saattaa todellakin olla se, että itse viini ei riitä. Alueen huippuviinejä ei tullut vastaan mukaan ostettaviksi, eikä niitä juurikaan ollut mahdollista edes maistaa, sillä lähes kaikki päätyvät Tokion tai Kioton ravintoloihin. Ainoa poikkeus on alueella kerran vuodessa järjestettävä viinifestivaali, jonka liput kuulemma myydään loppuun hetkessä.

Innokkaimmat viinihullut ovat löytäneet porsaanreiän vapaaehtoistöistä, ja he saattavat lentää vapaapäivinään jopa Tokiosta asti poimimaan rypäleitä tunnetun viinintekijän kanssa. Tämä on ymmärrettävää, sillä kokeilimme vapaaehtoistöitä pari kertaa itsekin, ja pääsimme sekä maistamaan harvinaisia viinejä että kuulemaan tarinoita suoraan viinintekijöiltä, eikä kokemus edes maksanut mitään. Tällainen epävirallinen turismi tuntuu toistaiseksi paljon kestävämmältä alueella, jossa työvoimaa ei ole riittävästi, mutta se ei välttämättä auta kehittämään turistiystävällisiä palveluita laajemmin. Niitä tarvitaan etenkin näivettyvän kaupungin talouden kohottamiseksi, mikä onkin tärkeä syy, miksi kaupungin toimijat haluavat satsata viiniturismiin.

Ilmainen sadonkorjuutapahtuma keräsi runsaan joukon turisteja, sillä tällaisia kaikille avoimia tapahtumia järjestetään harvoin. Päivä päätyi kierrokseen tuotantotiloissa ja seurusteluun viinibuffetin äärellä.

Yoichin ja Nikin viinituotanto on vielä lapsenkengissä, mutta tulevaisuus näyttää lupaavalta. Odotuksia on ladattu myös ilmastonmuutokseen, sillä samalla kun perinteiset viinialueet lämpenevät, Japanin ilmasto saattaa kehittyä entistä suotuisammaksi viininviljelylle. Suoraan viinitiloille mielivä matkailija ei silti sinne kovin helposti pääse: japanintaitoisina tutkijoina meille avautuivat monet ovet, jotka tavalliselle turistille pysyisivät suljettuina.

Yoichiin kannattaa silti matkustaa jo nyt, vaikka vain päiväretkelle Sapporosta. Japanilaisen viinin yhdistelmä paikallisten, tuoreiden raaka-aineiden kanssa on todella koukuttava, ja myös Nikka Whiskyn tislaamo on mainio matkakohde, joka tosin vaatii ennakkovarauksen. Japanin suosituimpien turistikohteiden kärsiessä yliturismista syrjäisemmät alueet paitsi tarvitsevat matkailijoita selvitäkseen, myös tarjoavat huomattavasti rentouttavampia ja aidompia kokemuksia.